Pesivä linnusto

Tuomiojärvi ”löydetään” lintuvetenä

Jäppilän Tuomiojärven – kuulunut myös Pieksämäen maalaiskuntaan ja nykyisin Pieksämäkeen –

linnustosta on tietoja ainakin 1930-luvulta alkaen. Lintujen tutkijoista edesmennyt rehtori, biologi Antti Reinikainen liikkui täällä muistiinpanojen mukaan ensi kerran 22.5.1936., sitten pari kertaa saman vuoden kesällä. Tämän jälkeen havaintoja on kirjattu kesiltä 1937, 1939 ja 1940.

Sotavuosien jälkeen Antti Reinikainen palasi Tuomiojärvelle kesäkuussa 1945 käyden sitten, monesti juhannuksen tienoilla, säännöllisesti täällä vuosina 1946-58 ja epäsäännöllisemmin aina 1980-luvulle asti.

Itse vierailin pikkupoikana Tuomiojärvellä isäni ja lähiseudun isäntien kanssa kalareissulla 1950-luvun puolivälissä. Tuo käynti jäi muistiini sillä tavoin, että minun oli lähdettävä ”etsimään” sitä nuorena lintumiehenä kesällä 1965. Saaressa vietetty kesäyö kaakkureineen ja sorsien takaa-ajolentoineen teki lähtemättömän vaikutuksen. Tästä alkoivat myös vesilinnustotutkimukseni, nyt jo 36 vuosi.

Linnustotietoja runsaan 70 vuoden ajalta

Tuomiojärvi on ainutlaatuinen kosteikko linnuston lisääntymisalueena ja muutonaikaisena levähdyspaikkana. Se on myös merkittävä tutkimuskohde: juuri mistään meiltä ei ole runsaan 70 vuoden seurantatietoja vesilinnustosta ja sen muutoksista.

Tarkimmin on seurattu lokki- ja vesilintukantoja siihen kehitettyjen laskentamenetelmien avulla. Myös luhtarantojen kahlaajista ja varpuslinnuista on muistiinpanoja.

 

Naurulokki kotiutui 60 vuotta sitten

Tuomiojärven pesimälinnuston näkyvin, kuuluvin ja runsaslukuisin tunnus naurulokki lienee pesinyt ensimmäisen kerran vuonna 1945 kolmen parin voimalla. Seuraavana vuonna se oli poissa, kunnes pieni kanta, noin 2-8 paria, esiintyi kymmenen vuoden ajan (1947-56).

Kannan kasvu alkoi 1950-luvun lopulla vaihdellen yleensä 25-40 pariin. Huippuvaihe alkoi 1960-luvun puolivälissä jatkuen 1980 loppuun – kanta vaihteli rajoissa 50-350 paria.

1990-luvun laman aikana laji puuttui muutamina vuosina tyystin tai kanta oli enimmilläänkin vain 10-20 paria. 2000-luvulla kanta on jälleen elpynyt ollen melko vakaa 100 parin luokkaa.

Muut lokit

Pikkulokista on ensimmäinen tieto vuodelta 1945, sitten 1947 ja 1948. Kunakin vuonna lienee pesinyt vain yksi pari. Esiintyminen oli pitkään oikullista ja kanta vähäinen. Seuraava pesintä on vuodelta 1955, jolloin tavattiin kahdeksan paria.

Tämän jälkeen laji oli pitkään kateissa, kunnes kotiutui 1960-luvun puolivälissä säännölliseksi pesijäksi. Kanta oli 1980-luvulle saakka niukka, tavallisesti vain 1-2 ja enimmillään 6-7 paria.

Vuodesta 1982 pesivien pikkulokkien määrä on ollut kymmenien parien luokkaa, yleensä 10-50 paria, joskus satakin. Viime aikoina kanta on ollut runsain ja vakain, 100-150 paria.

Kalalokki puuttui pesimäaikaisesta lajistosta vielä 1940-luvulla. Satunnaishavaintoja on 1950-luvun puolivälistä muutamalta vuodelta ja sitten 1960-luvulta. Laji vakiintui jokavuotiseksi pesijäksi vasta 1980-luvulla kannan ollessa yleensä 3-5 paria.

Kalatiirasta on pesimäaikaisia havaintoja vasta 1950-luvulta ja säännöllisemmin vuosikymmenen loppupuolelta. Kanta vakiintui 1970-luvulla ollen yleensä noin 3-5 paria. Viime aikoina se on ollut pitkään lähes kateissa.

Vesilinnuston peruslajit ja muut säännölliset pesijät

Vesilintujen lajikohtaiset kannan vaihtelut ovat joko vuotuisia lyhytkestoisia tai pitkäaikaisia suuntauksia. Tuomiojärven vesilintuyhteisö (lajisto ja sen runsausasema) on pysynyt rakenteeltaan melko samankaltaisena, vaikka eri lajeilla on havaittavissa erisuuntaisia runsaudenmuutoksia

Neljä Tuomiojärven peruslajia ovat olleet läpi vuosikymmenten haapana, tavi, telkkä ja tukkasotka. Kunkin lajin kanta on ollut tavallisesti 10-20 paria. Tukkasotka on tosin menettänyt asemiaan 1990-luvun alusta kannan ollessa vähimmillään vain 1-2 paria.

Perusnelikon jälkeen muita säännöllisiä pesijöitä ovat sinisorsa, jouhisorsa ja lapasorsa. Vähälukuinen heinätavi saattaa joskus puuttua kokonaan.

Esiintymisessään lähes säännöllisiä ovat olleet vuosikymmenien ajan silkkiuikku ja mustakurkku-uikku. Niiden kanta on aina ollut vähäinen, 1-5 paria.

Epäsäännölliset, kadonneet ja tulokkaat

Kaakkuri, jolla tiettävästi oli jatkuva ja pitkä pesimishistoria Tuomiojärvellä, katosi 1970-luvun puolivälissä eikä ole sen koommin palannut.

Punasotka, jota tavattiin jo 1936 yksi pari ja tämän jälkeen 90-luvun alkuun muutaman parin kantana – enimmillään 5 paria – on sittemmin puuttunut tai esiintynyt epäsäännöllisesti ja hyvin vähälukuisena.

Nokikana on yrittänyt silloin tällöin muutaman parin voimalla vakiintua siinä onnistumatta.

Uusi tulokas laulujoutsen aloitti pesimisen tiettävästi 1981, toinen pari ilmaantui kymmenkunta vuotta myöhemmin, pian kolmaskin. 2000-luvulla kanta on ollut enimmillään viisi paria.

Kahlaajia ja muita rantaluhtien pesijöitä

Tuomiojärven luhtarannoilla kaikuvat alkukesällä kahlaajien soidinlaulut ja myöhemmin kesällä varoitushuudot. Äänessä ovat valko- ja metsäviklot, lirot, kuovit, taivaanvuohet ja töyhtöhyypät. Jotkut niistä pesivät kosteikkorantojen lisäksi rantametsissä ja -soilla sekä pelloilla. Kunkin lajin paikallinen kanta on yleensä puolenkymmentä paria.

Muutama pari kurkia pesii niin ikään luhtarannoilla ja suon reunoilla. Missä pajupensaikko saa otetta tulvien huuhtomasta luhdasta, siellä pajukoiden suojassa viihtyy pajusirkku ja jokunen ruokokerttunen. Niittykirvinen sisittää toisinaan soidinlauluaan avointen saraikkorantojen yllä. Samassa ympäristössä saalistelevat myös sinisuohaukat.

Jukka Kauppinen