Historiaa

Tuomiojärven pato

Tuomiojärven luusuaan on 1960- luvulla rakennettu rannanomistajien ja kalastuskunnan osakkaiden toimesta pato. Pato on settipato ja sillä on mahdollista säännöstellä järven virtaamia ja vedenkorkeuksia. Padon rakentaminen juontaa juurensa Oittilan kalastuskunnan kokoukseen 21.7.1963. Tässä kokouksessa kalastuskunta päätti anoa Mikkelin maanviljelysinsinööripiiriltä tutkimuksia Tuomiojärven ja Suonteenjärven välisen joen perkaamisesta ja patoamisesta. Järven rantapeltoja vaivasi keväisin tulva, kun taas talveksi vedet laskivat miltei olemattomiin ja kaloja uhkasi pakkastalvina tukehtumiskuolema. Kalastuskunta katsoi perkaamisen ja patoamisen välttämättömäksi. Asiasta tehtiin toimitusanomus maanviljelyspiirille, mutta se ei virallisesti johtanut enempään. Paikkakuntalaiset kuitenkin toteuttuvat hankkeen maanviljelysinsinööripiirin alustavien tutkimusten pohjalta. Virallinen lupa padolle saatiin vuonna 1987.

Tuomiojärven pato sijaitsee laskupurossa noin 100 metriä järven nykyisestä rantaviivasta alaspäin ja noin 150 metriä ylävirtaan Suonenjoki- Jäppilä paikallistieltä.Pato on rakennettu teräsbetonista. Padossa on 2.9 m leveä seteillä suljettava aukko. Padosta on kevättulvan ajaksi poistettu setit, jolloin sillä ei ole ollut vaikutusta kevättulvan korkeuteen. Kesällä vedenkorkeuden Tuomiojärvessä laskettua, on patoon alettu asettaa settejä. Sen, missä korkeudessa vettä on kesäisin pyritty pitämään, on määrännyt järven eteläpäässä sijaitsevien peltojen viljeleminen. Syksyisin vedenkorkeuden on annettu talveksi nousta korkeammalle. Vedenpinnnan korkeutta tarkkaillaan viikottain ja tulva- aikaan joka toinen päivä. Raportit lähetetään Mikkelin vesipiiriin kuukausittain.

Padon rakentaminen  ja vedenpinnan säännöstely on hidastanut järven umpeenkasvua ja  parantanut kalaston elinolosuhteita. Myös liikkuminen veneellä on helpompaa.

Tuomiojärven kunnostusten lähtökohdat

Järvellä  1980- luvulla suoritettujen kunnostusten pohjana on ollut maa- ja metsätalousministeriön lintuvesityöryhmän vuonna 1981 laatima luettelo maamme kansainvälisesti ja valtakunnallisesti arvokkaista lintuvesistä. Sen myötä järvi rantakaistaleineen tuli luonnonsuojelualueeksi. Maa- ja metsätalousministeriö antoi maaliskuussa 1983 vesihallitukselle toimeksiannon ensisijaisten ja kiireellisimpien lintuvesikohteiden kunnostamiseksi. Tuomiojärvi kuului näihin kiireellisesti kunnostettaviin kohteisiin ja on Järvi- Suomen tärkein suojeltavaksi esitetyistä kohteista.

 

Kunnostussuunnitelma

Järven tutkimus ja kunnostussuunnitelman teko alkoi Mikkelin vesipiirin vesitoimistossa yhteistyössä lääninhallituksen kanssa keväällä 1982. Ranta- ja vesialueiden omistajien kanssa neuvoteltiin useita kertoja. Lisäksi suoritettiin kirjallinen kysely, jossa kalastukseen ja metsästykseen liittyvien asioiden lisäksi tiedusteltiin, miten he Tuomiojärven käyttäjinä haluaisivat sitä kunnostettavan.

Tuomiojärven kunnostussuunnitelma valmistui Mikkelin vesipiirissä vuonna 1984. Käytettäviksi toimenpiteiksi esitettiin kesäaikaisen keskivedenpinnan nostoa, kasvillisuuden vähentämistä sekä pohjasedimentin poistamista. Samassa yhteydessä esitettiin myös suunnitelma kunnostustoimenpiteiden vaikutusten seurannasta. Ympäristöministeriö hyväksyi kunnostussuunnitelman helmikuussa 1985.

 

Kunnostusten tavoitteet

Tuomiojärven monipuolisen linnuston ylläpitämiseksi oli tärkeä säilyttää syvyyssuhteiltaan ja kasvillisuudeltaan vaihtelevia alueita sekä riittävästi avovettä myös kesäaikana. Kunnostusten ensisijaisena tavoitteena oli umpeenkasvun hidastaminen ja varsinkin järven itäosan säilyttäminen ilmaversoista vapaana. Lisäksi paikoittaisen vesikasvillisuuden poiston haluttiin parantavan veden vaihtumista ja lintujen sekä ihmisten liikkumismahdollisuuksia. Esimerkiksi jokaisella kosteikkolintulajilla on omat vaatimuksensa elinympäristönsä suhteen, joten kovin yksipuolinen ympäristö ei täytä kuin muutaman lajin habitaattivaatimukset. Lintujärven lajisto köyhtyy umpeutumisen edetessä; viimeisen avovesialueen hävitessä katoavat yleensä myös varsinaiset vesilinnut ja alue on menettänyt arvonsa lintuvetenä. Vesilintujen kannalta järven kasvillisuudella on huomattava merkitys suojana ja ravintona. Eniten vesilintuja esiintyy kellus- ja uposlehtisten vyöhykkeellä. Liiallinen vesikasvillisuus tuottaa linnuille kuitenkin jo haittaa. Vesilintujen liikkuminen alueella vaikeutuu ja etenkin kokosukeltajien ruokailu vaikeutuu huomattavasti. Useimmat vesilintulajit tarvitsevatkin vaihtelevankokoisen avovesialueen. Lajit ovat myös sopeutuneet käyttämään eri syvyysvyöhykkeitä.

 

Suoritetut kunnostukset

Tuomiojärven laskujokeen jo 1960- luvulla rakennettu pato sai jäädä paikoilleen vesioikeuden päätöksellä vuonna 1987. Padon avulla kyetään säännöstelemään vedenpintaa niin, että se ei koskaan laske ainakaan ulosvirtauksen vuoksi liian alas.

Niittoja suoritettiin vuosina 1984- 87 siten, että joillakin alueilla niitettiin joka vuosi ja joillakin vain parina vuotena. Vuonna 1984 niitettiin noin 10 ha: n alalla ja muina vuosina 25 ha: n alalla.

Ruoppauksia suoritettiin vuosina 1987- 1990 toisilla alueilla useammin kuin toisilla. Ruoppaussyvyytenä oli 0,8- 1,5 metriä ja syvänteissä noin 3 metriä. Ruopatun uoman leveys vaihteli 8- 20 metrin välillä.

Kunnostuksella luotiin Tuomiojärvelle yhtenäinen avovesiuoma eteläpäähän laskevan puron suulta luusuaan. Järven keskiosassa yhdistettiin ennestään jo olleita avovesialueita toisiinsa. Samalla tehtiin lampareita kanaalien päihin ja reunoille sekä kasattiin pohjasedimenttiä linnuille pesimäsaarekkeiksi uomien läheisyyteen.

Niillä alueilla, jotka niitettiin ja ruopattiin, ilmaversoiset kasvit hävisivät miltei kokonaan avovesialueilta järven keskiosasta. Järven keskiosassa sijainneiden niitettyjen alueiden kasvillisuus oli pääsääntöisesti tihentynyt muutaman vuoden kuluttua niitoista, ei kuitenkaan ennen kunnostusta vallinneelle tasolle. Ruoppausten jälkeen uomat olivat miltei kasvittomia. Järven eteläosan kasvustot olivat tihentyneet lähes kaikkialla muualla paitsi ruopatuilla väylillä ja osalla niitetyistä alueista. Kunnostetuilla alueilla kasvoi enemmän kelluslehtisiä kuin ilmaversoisia.

Kunnostamattomilla alueilla sekä järvikorte- että kaislakasvustot laajenivat ja tihentyivät. Myös vesisammalet aiheuttivat paikoin huomattavaa pohjanmyötäistä umpeenkasvua. Järven pohjoisosassa ilmaversoiskasvillisuus oli vallannut avovesialueet. Lukuisat pienet kaislakasvustot olivat täyttäneet vesialueen. Itä- ja pohjoisrannoilla oli havaittavissa myös nopeaa pohjanmyötäistä umpeenkasvua.

Tuomiojärven keskiosassa sijaitsevan saaren länsipuoleisen vesialueen umpeenkasvu näyttää väistämättömältä. Saaren ympärillä sijaitseva avovesialue on pitkälti mattomaisena kasvavan lampisirppisammalen valtaama. Pohjoispuolen kovahkolle pohjalle se ei kuitenkaan ollut pystynyt leviämään. Eteläosan vesialueella silmiinpistävin muutos oli suojaisan länsirannan avovesialueen kapeneminen ja umpeenkasvu ja kaislakasvuston tiheneminen vaikeakulkuiseksi. Aivan eteläpäässä vesialueiden keskelle jääneet kortteikkosaraikot olivat muuttuneet monin paikoin jo kiinteäksi maaksi.